Rakentamisen riemua :)

Blogi talon rakentamisesta ja sen vaiheista :)
Tontillemme ilmestyy tämän vuoden aikana Designtalo Isopiippola 230 omilla muutoksilla.
Projekti oli pitkään jäissä vastoinkäymisten vuoksi mutta vihdoin tänä vuonna pääsimme aloittamaan.

torstai 27. elokuuta 2015

Maalari maalasi taloa....

Tai no, ihan vielä ei maalaa :) tasoitusjuttuja menossa ja näyttää tekevän huolellista jälkeä, melko pahaltakin näyttäneet kolot ja repeämät saaneet päälleen tasoitetta. Hieman sai levytysporukka noottia "sinnepäin" jäljestä.

Kosteudenpoistaja hurisee yötä-päivää poistamassa lattiasta ja kipsilevyistä tulevaa kosteutta. Alakerran lattian kosteusprosentti oli 86-88% välillä ja yläkerrassa 65%. Mittaukset tehdään nykyään langattomasti.

Saatiin myös vinkkiä miten välttää turhaa työtä. Tuli kielto ettei saa harjailla seinien vieruksia jottei harjasta tartu väriä seinään, puuosa kun on sininen. Tulee muuten vain turhaa työtä kun joutuu maalailemaan kolmeenkin kertaan uudestaan jotta peittyy...kiitos vinkistä, itse ei tuollaista olisi hoksannutkaan.












Sauna näyttää hienolta :) Käyty sitä hämärässäkin fiilistelemässä ja katsomassa miltä tulevat kuituvalot näyttää. Lauteita ja kiuasta odotellessa....



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti