Rakentamisen riemua :)

Blogi talon rakentamisesta ja sen vaiheista :)
Tontillemme ilmestyy tämän vuoden aikana Designtalo Isopiippola 230 omilla muutoksilla.
Projekti oli pitkään jäissä vastoinkäymisten vuoksi mutta vihdoin tänä vuonna pääsimme aloittamaan.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Siivoilua ja ilmastointiputkia.

Viikonloppuna käytiin vähän siivoilemassa paikkoja. Olihan tuota hiekkaa ja purua kertynyt melkoiset määrät. Helposti kuitenkin saatiin puhdasta jälkeä hyvillä välineillä jotta ilmastointiasentajat pääsivät sotkemaan uudelleen =)

ENNEN



JÄLKEEN



Tähän mennessä on suurin osa ilmastointiputkista jo asennettu ja katot täynnä reikiä. Siivouksesta ei tietoakaan enää, sen verran hurja sotku oli kun mentiin eilen käymään. Tänäänkin käytiin mutta ei tullut otettua kuvia kun jututettiin asentajia vastaavan mestarin kanssa. 

Nyt tulee käytyä varmasti kuvailemassa hiukan tiheämpään kun tapahtuukin kaikkea näkyvää. Ensi viikolla kai yläkerran lattia olisi tarkoitus valaa ja sitä ennen pitäisi olla ilmastointiasennus, lattialevyt ja lattialämmityksen putket asennettuna. Näillä näkymin pääsemme pian lihastreeniäkin harrastamaan jos ennen juhannusta saapuu tulisijojen ja piipun tiilikuormat ja laastit! Niissä riittää kantamista kahdelle ihmiselle, tulisijan sisäänkanto kun kuuluu rakennuttajalle. Samoin tulevat kalustetoimitukset ja sisustustavaroiden sisäänkanto kuulu meille.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti