Rakentamisen riemua :)

Blogi talon rakentamisesta ja sen vaiheista :)
Tontillemme ilmestyy tämän vuoden aikana Designtalo Isopiippola 230 omilla muutoksilla.
Projekti oli pitkään jäissä vastoinkäymisten vuoksi mutta vihdoin tänä vuonna pääsimme aloittamaan.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Mietteitä ja kiitosta =)

Kaiken kaikkiaan tämä rakentaminen on sujunut tähän asti todella jouhevasti, välillä ei itsekään ole tahtonut perässä pysyä. Kiitos siitä kuuluu kaikille osallistuville osapuolille joiden kanssa ollaan saatu olla tekemisissä tähän mennessä. Varsinkin Designtalon henkilökunta on ollut todella joustavaa ja ymmärtäväistä. Reklamoitavaa on ollut todella vähän ja niihin muutamiinkin asioihin on vastattu nopeasti ja asiat korjattu välittömästi.

Tartuin tähän aiheeseen kun lueskelin muita rakentajablogeja ja törmäsin huonoihin kokemuksiin. Tuntuu pahalta ajatella että joillakin on asiat menneet mönkään. Nyt sitä vaan toivoo että itselle ei tule suurempia vastoinkäymisiä koska meillä rakentamista vielä jäljellä tovin verran. Toisaalta sitä nyt luettuaan osaa myös varautua siihen millaisia ongelmia saattaa tulla vastaan.

Asenteeni on että aina jotain pientä voi ilmaantua, ihmisiähän me kaikki ollaan, ymmärrykseni ja pinnani riittää melko pitkälle. Mieluummin neuvottelen asioista kun alan tappelemaan. Mutta jos vastassa on välinpitämätön asenne ja neuvotteluhaluttomuus, osataan me olla vaativiakin tarvittaessa ja sinniä löytyy korjauttaa asiat uudelleen ja uudelleen kunnes ne ovat niinkuin pitää. Toivottavasti yhteistyö eri tahojen kanssa sujuu jatkossakin hymyssä suin =)

On ollut ilo seurata työmiesten tekemisiä kun asiat on tehty ammattitaidolla ja ilmeisesti jonkinlaista ammattiylpeyttäkin löytynyt koska korjaukset on tehty mukisematta ja heti ilmaannuttua. Jatkossakin tulemme antamaan positiivista palautetta (kuten myös negatiivista tarvittaessa) aina kun aihetta ilmaantuu =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti