No siinä vaiheessa ollaan että ulkopuoli on turvatuotteita ja rännejä vaille valmis. :) Ensi kesänä sitten saa punaisen maalinkin pintaansa ja ilme muuttuu taas aivan uudenlaiseksi mutta nytkin jo näyttää siltä miltä pitää. Hienosti timpurit paikkailivat työnjälkiä kun kierrettiin etsimässä virhekohtia ja niistä reklamoitiin. Ei kyllä ollutkaan kuin muutama paikka että ihan hyvää jälkeä olivat tehneet.
Sateista on ollut ja katolta tuleva vesi vienyt melko paljon hiekkaa eristeiden päältä kun ei noita rännejä ole vielä paikoillaan ja maa viettää paljon alaspäin talosta. Hieman hillitsee nyt toisella puolella tuo terassi mutta etuoven puolella on paikoin paljon paljaita kohtia joita saanut peitellä välillä.
Vielä löytyy paljon tehtäviä listasta ennen muuttoa mutta jospa se lista siitä alkaisi lyhentyä. Tänään nyt vihdoin pitäisi laattaporukankin tulla tekemään omia juttujaan ja omiin töihin meillä vielä kuuluu mm. jätevesijärjestelmän asennuttaminen kunhan urakoitsija vaan ehtii.
Sisätöissä jäljellä mm. vesieristys, laatoitus, lattian asennus ja listoitus. Hieman sähkö- ja putkitöitä ja kalusteiden asennus.
Ollaan myös pidetty jo pieniä tulia leivinuunissa ja puuhellassa. On se vaan erimukavaa katsella liekkien loimotusta jo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti